Timo Kultanen

Johtamisen psykologian tohtori, FT
Valtiotieteen maisteri, VTM

Sokrateen jalan­jäljillä

Olen johtajien ja esihenkilöiden valmentaja, johtoryhmätyön, strategiatyön ja esihenkilötyön ohjaaja, liiketoiminnan kehittäjä sekä rekrytointi- ja suorahakukonsultti. Olen myös Suomen psykologiliiton sertifioima henkilöarvioija. Olen tutkinut laajasti moniälykkyyttä ja tunneälykkyyttä, johtajien toiminta- ja käyttäytymistyylejä sekä erilaisten ihmisten johtamista.

Minulla on yli 30 vuoden kokemus erilaisista esihenkilötyön ja johtamisen kehityshankkeista niin yritys- kuin yliopistomaailmassa. Asiakkaani ovat olleet pörssiyhtiöitä, pienempiä yrityksiä sekä julkisia yhteisöjä kotimaassa ja ulkomailla.

Tärkeintä on saada johtajasta, esihenkilöstä ja organisaatiosta esiin se osaaminen, kyvykkyys ja potentiaali, joka heissä jo on, mutta joka on piilossa eikä käytössä. Kun tämä potentiaali saadaan käyttöön, seuraa siitä uudenlainen ajattelun, käyttäytymisen, toiminnan ja työn tuottavuuden maailma. Ja entistä paremmat tulokset.

Timo Kultanen • Kultanen Self Management

Julkaisut

 

  • Kohti moniälykästä johtamista, 2023 Kauppakamari
  • Esimies ongelmien aiheuttajana ja ratkaisijana – ajattele, mitä ajattelet, 2016, Kauppakamari
  • Tunneälytaidot esimiestyössä (prosessi-intensiivinen esimiesvalmennusohjelma: innovatiivinen uudenlaiseen ajatteluun pohjautuva organisaation kehittämisohjelma), 2009

Kohti moniälykästä johtamista on johtajien ajattelun kehittämisen kirja

 

Moniälykkyysmallissa korostuu, että esihenkilön itsetunto ja mielenrauha pohjautuvat ajattelun älykkyyteen ja siihen vahvasti kytköksissä olevaan sosiaaliseen taitavuuteen. He, jotka pystyvät kehittämään ajatteluaan, menestyvät paremmin ja suoriutuvat tuottavammin työtehtävistään. On helppoa ajautua harhapoluille, jos ei ole oppinut kyseenalaistamaan omaan ajatteluaan aika ajoin.

Älykäs ajattelu on opittavissa. Siksi kirjoitin siitä kirjan. Siinä tarjoan mm. vinkkejä erilaisten temperamenttien ymmärtämiseen ja työkaluja niiden valjastamiseksi yrityksen voimavaraksi.

Kirja on kirjoitettu johtajille, esihenkilöille ja HR-ihmisille, mutta se tarjoaa ajattelemisen aihetta kaikille, jotka ovat kiinnostuneet älykkäästä ajattelusta, itsensä kehittämisestä ja sekä paremmasta elämästä.

 

Kohti moniälykästä johtamista • Timo Kultanen

Testimoniaalit

Yhteystiedot

Timo Kultanen

Kultanen Self Management
Naantali

Opiskelu

Turun yliopisto
Tampereen yliopisto
Columbia University, New York, USA
Texas University, Austin Texas, USA
Manchester Business School, Manchester, England

Timo Kultanen • Kultanen Self Management
Suomen Psykologiliiton sertifioima henkilöarvioija • Timo Kultanen